Kyllähän jokainen aamu voisi alkaa tuoreella leivällä. Patongin tuoksu leijailisi naapurin leipomosta ikkunan kautta sisään.
No joutuu kuitenkin taipumaan useimmiten itse paistettuun puolivalmiiseen patonkiin, joka sekin on ihanaa. Hyvää huomenta!

Täytetty patonki vaikka aamupalaksi tai iltapalaksi
Patongin voi täyttää ihan millä tahansa. Raikas kasvistäyte potkaisee aamun kunnolla käyntiin.
Välineet
- 1 leikkuuveitsi
- 1 Uuni tai AirFryer
- 1 Leikkuulauta
- 1 Paistinpannu
- 1 Paistinlasta
Raaka-aineet
- 2 kpl esipaistettua patonkia tai vaihtoehtoisesti tuoretta
- 4 kananmunaa luomu
- 2 kpl isoa tomaattia
- vuonan kaalia
- basilikaa
- oliiviöljyä
- mustapippuria myllystä
- suolaa myllystä
- jotain levitettä makusi mukaan
Ohjeet
- Paista patongit ohjeen mukaan.
- Sillä aikaa paista kananmunat pannussa pienessä öljy tilkassa. Paista muna halusi mukaan joko yhden tai kahden puolen. Muista suolata muna.
- Anna patonkien jäähtyä ja leikkaa sitten patongit puoliksi ja halkaise ne. Jätä kuitenkin kansi ja pohja yhteen, kiinni toisiinsa. Näin se on helpompi syödä.
- Voitele haluamallasi levitteellä molemmat puolet. Esimerkkeinä erilaiset tuorejuustot tai ihan voi.
- Pese tomaatit ja salaatti.
- Viipaloi tomaatit ja salaatti
- Leikkaa basilikasta muutamia oksia ja tarvittaessa huuhtele ne.
- Aseta paistettu kananmuna alimmaiseksi patongin sisään.
- Laita seuraavaksi vuonankaalia.
- Siihen päälle tomaattisiivuja.
- Lisää basilikan lehtiä.
- Viimeistele mustapippurilla ja tilkalla oliiviöljyä.
Vinkit
Keittiön vinkki:
Voit paistetun kananmunan sijaan käyttää myös keitettyä munaa tai tonnikalaa.