Grillattua parsaa ja Prosciutto kinkkua

306

Parsakaudella pitää syödä parsaa. Parasta tietenkin on, jos saat parsan omalta kasvimaalta. Meidän innostuksemme lähti aikoinaan siitä että huomasimme että edellisen kodin oston yhteydessä saimme myös parsapenkin. Ystäväni huomautti minulle syksyllä että teillä on hoitamattomalla kasvimaalla parsapenkki. Ja näin sitä seuraavan vapun tienoilla tarjosimme heille oman maan parsaa. Siitä lähtien olemme herkutelleet keväisin parsalla, joskin nykyään joudumme ostamaan tämän herkun ihan kaupasta.

Grillattua parsaa ja Prosciutto kinkkua

Parsa on herkkua ja heti kun sitä ilmestyy kauppaan, riennän sinne ostamaan sitä. Jopa hiukan makeat parsat ovat hyvä pari suolaiselle kinkulle. Tätä voi syödä joko leivän kanssa tai ilman. Tämän reseptin olen joskus vuosia sitten ottanut jostai lehdestä, mutta en enää muista mikä kyseinen lehti oli. Uskoisin sen olleen kuitenkin Glorian Ruoka & Viini lehti.
Esivalmistelu aika 20 minuuttia
Kokkaus aika 15 minuuttia
Course Alkuruoka
Annoskoko 4

Välineet

  • 1 Kattila voin sulattamiseen
  • 1 Kattila parsan keittämiseen
  • 1 lautanen parsojen maustamiseen

Raaka-aineet
  

  • 1 nippu tankoparsaa vihreä
  • 1 pkt Prosciutto kinkkua
  • 50 g voita
  • 1 kpl sitruunan mehu
  • suolaa
  • mustapippuria
  • leipää niin halutessasi

Ohjeet
 

  • Katkaise parsan huonot/kuivuneet päät pois. Halutessasi voit kuoria parsan varret, jotta parsat eivät olisi puisevia keittämisen jälkeen.
  • Jos omistat parsakattilan keitä parsat pystyasennossa kattilassa pari kolme minuuttia. Jos et omista tällaista kattilaa, käytä tavallista kattilaa tai höyrykeitintä.
  • Laita parsat heti keittämisen jälkeen jääkylmään veteen, jotta ne eivät menettäisi ihanaa vihreää väriään.
  • Valuta jäähtyneet parsat hyvin.
  • Sulata voi pienessä kattilassa ja purista sekaan sitruunamehu.
  • Voit maustaa voisulan suolalla ja pippurilla, tai laittaa suolan ja pippurin myllystä vasta annoksen päälle. Jos suolaat valmiin annoksen, suosittelemme laadukasta sormisuolaa.
  • Ota 2-3 parsaa ja kiedo yksi kinkkusiivu parsojen ympärille niin että kinkku ei kasaannu samaan kohtaan, vaan hiukan vinottain. 
  • Kiinnitä alku ja loppupää coctailtikuilla, näin saat myös helpon paketin grillattavaksi.
  • Ladot parsaniput lautaselle ja kaada hieman valmista voisulaa niiden päälle ja anna parsojen maustua 15 minuuttia.
  • Grillaa parsoja niin, että kinkku rapeutuu ja parsa saa vähän väriä.
  • Annoksen voit halutessasi kasata paahdetun tai grillatun leipäkolmion päälle, näin saat ihanan rapean suutuntuman annokseen. Voit toki nauttia parsan ihan ilman leipää.
  • Käytä loput voisulasta kastikkeena.

Keittiön vinkki

  • Keittiön vinkki: saat helposti parsasta pois huonot päät taivuttamalla parsaa niin että se napsahtaa poikki. Parsa poikkeaa automaattisesti heti kuivan osan jälkeen.

Vinkit

Viinivinkki:
Sauvignon Blanc rypäleistä valmistetuissa viineissä on usein hieman karvautta ja ”vihreitä” aromeja yrttejä, nokkosta, raparperia, karviaista, herukkaa jne. Joistain voi jopa löytää parsaa muistuttavia aromeja. Sauvignon Blanc viinit ovat usein hyvin hapokkaita ja myös sitruksisia. Sitruksisuus, ja hapokkuus leikkaa hyvin annoksen rasvoja, sekä sitruksiset aromit toimivat hyvin sitruunaisen voisulan kanssa. Annoksessa oleva grillattu prosciutto kaipaa viiniltä hieman ryhtiä ja viinin tulisi mielestäni olla ainakin keskitäyteläinen.
Kokeile vaikka Vicarage Lane Marlboro Sauvignon Blancia tai Jackson Estate Stich Sauvignon Blancia.
Keyword Parsa, Prosciutto, Tankoparsa
Like 0
Close
JustDoMedia © Copyright 2024. All rights reserved.
Close