Kaupassa oli tuoreita latva-artisokkia ja samalla muistui ”Viinipiru” Arto Koskelon some postaus uunissa paistetuista artisokan sydämistä, joten päätimme kokeilla niiden valmistusta. Ostimme jokaiselle ruokailijalle kaksi artisokkaa. Näistä syntyi ihania tapaksia vaikka patongin kanssa nautittavaksi, tai ilmankin.

Öljyssä paistetut latva-artisokan sydämet
Latva-artisokka on ruoka-aine josta menee hukkaan iso osa. Onneksi niistä jää kuorimisen jälkeen sentään syötävää, joten rohkeasti kokeilemaan. Muista kuoria pois paljon päällilehtiä. Näin saat mehukkaan lopputuloksen.
Välineet
- 1 leikkuuveitsi
- 1 Leikkuulauta
- 1 Uunivuoka vaikka savikulho tai muu sopivan kokoinen
Raaka-aineet
- 8 kpl latva-artisokkaa tuoretta
- 3 kpl valkosipulin kynttä
- oliiviöljyä
- suolaa
- mustapippuria
Ohjeet
- Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voit käyttää tekemiseen myös grilliä tai Air Fryeriä.
- Kuori ja pilko valkosipulin kynnet.
- Kuori latva-artisokista pois ulkolehtiä niin paljon, että jäljelle jäävät lehdet ovat pehmeitä.

- Poista varsi ja siisti kanta veitsellä ja leikkaa kärjestä pätkä pois.

- Halutessasi halkaise artisokat. Jos sisällä on pehmeää untuvaista osaa, poista se kokonaan.
- Laita vuokaan pilkottu valkosipuli ja artisokat. Jos olet halkaissut artisokat, laita leikkauspinta ylöspäin.
- Kaada päälle öljyä niin että artisokat peittyy. Jos teet kokonaisena, öljyä tarvitsee paljon enemmän. Meillä tuli liian tummat kun artisokat eivät peittyneet.
- Lisää suolaa ja pippuria.
- Paista uunissa 175 asteessa noin 45 minuuttia (kokonaisille).
Vinkit
Keittiön vinkki: Näitä artisokkia voi käyttää esimerkiksi pizzan täytteenä tai risotossa ja pastakastikkeessa.